Pakko se on myöntää: hipitkin saavat aikaiseksi. Allekirjoittanut ei voi lukeutua kyseiseen joukkioon - hippeihin tahi aikaansaajiin -, mutta nuo muut aktiiviset kansalaiset saavat itsessä hämmennystä aikaan. Ympäristöaktivismin heräämisen jälkeen bout 1960-luvun lopulta aina tähän päivään asti mielikuvituksellisia kansalaistoiminnan muotoja on pulpahdellut päivän valoon kuin takkuja tiedostavan nuoren tukkaan. On guerilla-puutarhaa, kettutyttöilyä, oranki-tempauksia, zombie-kävelyjä. Viimeisimmät tosin osaksi ihan silkasta zombieksi-pukeutumisen riemusta Yhdeksi kansalaistoiminnan muodoksi voidaan lukea myös erilaisten ekoyhteisöjen syntyminen.
Monesti täydelliseen omavaraisuuteen ja keskivertoyhteiskunnasta irrotautumaan pyrkivät ekoyhteisöt syntyvät maaseudulle kauas kaupungin hektisyydestä. Periaatteina tällaisilla yhteisöillä on järjestään solidaarisuuteen, yhteistyöhön ja kestävän kehityksen aatteiden mukaiseen elämiseen pyrkiminen. Suomestakin eko- ja yhteistökyliä löytyy vähän sieltä sun täältä. Turusta katsoen lähin tällainen yhteisö lienee Livonsaaressa
Toisaalta viime vuosina ekoyhteisöjä on pulpahdellut jopa kaupunkiympäristöön Viimesimpänä suurempaa julkisuutta saanut yhteisö lienee viime vuoden heinäkuussa Lontoon Kew Bridgen tietämillä sijaitsevalle joutomaalle perustettu ekoyhteisö.
Teltoista, kierrätysmateriaaleista ja löytötavaroista koostettu kylä sijaitsee kadun ylityksen päässä "oikeasta asutuksesta", pörssirakennuksista, mainonnasta ja ostoskeskuksista. Reilu kolmenkymmenen hengen ekokylän pystytyksen jälkeen rikkaruohojen keskelle on ilmestynyt myös muita rehuja: kylän asukkaat hankkivat ruokansa paitsi viljelemällä erilaisia vihanneksia mahdollisuuksien mukaan toisaalta myös dyykkaamalla lähikauppojen roskiksia säännöllisesti. Kyläläiset ovat rakentaneet alueelle oman suihkunsa, yhteiskeittiön ja käymälän. Jätteet kierrätetään ja hyödynnetään niin hyvin kuin mahdollista. Kylässä järjestetään myös erilaisia työpajoja ja tempauksia: joogatunteja, taide- ja käsityöpajoja, elokuvanäytöksiä, pakanamenoja ja musiikkiesityksiä. Brittien "Se" Guerilla-puutarhuri Richard Reynoldskin käväisi pitämässä urbaaneille ekokyläläisille luentoja. Tavoitteena on pitää kylä mahdollisimman avoimena paikkana kaikille ekoasumisesta ja kasvien istuttamisesta kiinnostuineille. Samalla toki saa aimoannoksen kannanottoja nykyistä yhteiskunnallista menoa vastaan, oppitunteja pienempään kuluttamiseen kannustamisesta tahi ihmisyhteisöjen luontoa äärimmilleen rasittavista vaikutuksista.
Kaikessa ideaalisuudessaan kaupunkivilinän keskelle syntynyt ekoyhteisö vaikuttaa päällisin puolin - ainakin allekirjoittaneen mielestä - mielenkiintoiselta idealta. Toisaalta ehkä enemmän kokeilun ja mielenilmauksen keinona kuin vakavastiotettavana asumismuotona. Parhammillaan tämänkaltainen yhteisö voi olla merkittävä osa aktiivista ympäristöpoliittista keskustelua. Pahimmillaan autonomisiksi yhteisöksi pyrkivät urbaanikeskittymät muuttuvat vuosien saatossa päällisin puolin melko surullisenoloisiksi löysäily-yhteisöiksi. Tästä hyvä esimerkki lienee Kööpenhaminan Christiania, joka erinomaisesta aatteestaan ja ruohonjuuritason aktiivisuudestaan huolimatta on muuttumassa lähinnä satunnaisten turistien trendikkääksi pilvenpolttelupaikaksi. Toisaalta jätetäänkö tällaiset yhteisöt julkisessa keskustelussa omaan arvoonsa ja annetaan niiden porskuttaa kunhan eivät tule talousmahtien tielle? Mitäs sitä muutamaa hippiä turhaan häätämään, jos ovat tyytyväisiä jollain joutotontilla eivätkä muilla tahoilla pistä kapuloita rattaisiin?
Kew Bridgen ekokylä on vielä lapsenkengissään, mutta telttakyläksi jo varsin pitkäikäinen tuotos. Allekirjoittanut ainakin kannattaa kaikkia ympäristön puolesta toimivia hankkeita ja kannanottoja ainakin kaikissa rauhanomaisissa muodoissaan, ja lievästä naiviiuudestaan huolimatta Urbaani Ekokylä lienee kannanotoista yksi näkyvimpiä.
Simonin ja muiden ituhippien elämää voi käydä kurkkimassa täältä!
Kevättä ja Guerilla-istutuksia suunnitellen,
Elina
Sykli RY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti